keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Pimeällä

Maanantain sai Tuikku pitää vapaana. Kävin vapaapäivänäni tallilla ja harjailin Tuikun. Takapolvi on ollut hyvä, ei juurikaan sanomista. Ja liikkunutkin on hyvin. Joten siihen nähden hyvältä on vaikuttanut. Laseria olen käyttänyt säännöllisesti ja marraskuussa olisi kiropraktikon käynti. Ja talvikarva on Tuikulla tiheä ja paksu. Klippaus pari vuotta takaperin vaikutti jonkin verran edellisvuoden kasvuun. Nyt on selvästikin tiheämpi ja pitää hyvin sadetta. Sadeloimea ei ole Tuikulle tarvinnut laittaa, vaikka sateita onkin pidellyt. Vaivatonta ja harmitonta loimituksenkin suhteen.

Otsalampun valossa pimeämaastossa.
Eilen tiistaina lähdimme jälleen kerran pimeämaastoon, ilta hämärtyi ja minulla menee aikaa Tuikun satuloimiseen, hoitamiseen sen verran, että toiset ehtivät samassa ajassa hoitaa ja juoksuttaa hevosensa kun minulla on vielä tarkistettavana satulointi ja maastoiluun tarvittavat heijastimet. Tuikulla on heijastava ja sadetta pitävä Horzen sadeloimi, kavioissa heijastavat bootsit ja minulla heijastinliivi sekä otsalamppu. Hyvin erotumme pimeässä. Varustautuminen vie aikaa ja mihinkäs sitä on kiirettä. Maastoon lähtiessä kuului aseen pauketta pariin otteeseen. Ja aivan pimeää. Edelleenkin hämmästelen sitä, että metsästäjät liikkuvat vielä niin pimeällä riistan perässä. Tuikkukin hieman hätkähti kun matkasimme Huhtasaarentietä pitkin ja kieltämättä se herätti itsenikin. Mutta suunta päättäväisesti kohti maastoa. Sen verran se hätkäytti, että jännäkakat tehtiin tien vierelle ja ne potkimaan pois. Takaisin selkään ja menoksi. Siirryttiin raviin ja päästiin etenemään. Se täydellinen pimeys ja otsalampun valokeila, omanlaisensa rauhallinen tunnelma ja tällä kertaa myönnän hieman silmäilleeni metsiin nähdäkseni, onko siellä ylimääräistä. Kun tuntui vähän siltä, että rapsahduksia kuului tavallista enemmän. Toisaalta ajattelin, että jos metsästäjät ovat olleet juuri passissa niin peuratkin liikkuvat ja suunta Huhtasaaren suuntaan, missä metsämiehiä ei asutuksen vuoksi tule. Tuikku oli rauhallinen, valpas toki, mutta liikkui reippaasti. 


Ylämäen menimme käynnissä, vaikka Tuikku olisi sen totutusti mennytkin ravilla. Se ennakoi, rutiininomaisesti se tietää, missä on menty vauhdikkaammin, mutta tällä kertaa vapaan jälkeen menimmekin osuudet rauhallisemmin. Niittytiellä ravasimme ja laukkasimme niillä osuuksilla, missä voi ja Tuikku vaikutti kovinkin reippaalta. Säähän oli hyvä, vaikka töistä tullessani juurikin alkoi satamaan Lohjan välillä. Mutta sade taukosi tallille päästyäni ja koko päivän oli ollut kuivaa. Hyvä sää olikin maastoilla. Sadesäätkään eivät estä liikkumasta, mutta jatkuva harmaus, sade, vaikuttaahan se, vaikka sitä kuinka positiivisesti yrittäisikin ajatella. Toisaalta ei olla sokerista ja nyt kun sain taas saderatsastusloimen huuhdeltua mudasta Tuikulle, helpottaa se huomattavasti menoa sateellakin.

Meidän pimeälenkki oli tällä kertaa lyhyt, reippaita osuuksia, mutta enemmän rauhallista kävelyä. Olimme kovin tyytyväisiä molemmat. Sää oli pysynyt koko maastoilun ajan hyvänä, ei lainkaan sadetta, kosteaahan ilma on. Tuleva sää näyttää edelleenkin lämpimältä eikä lumipeitettä ole luvassa. Mielenkiintoiseksi on vuodenajat muotoutuneet eikä enää näytä kovin toiveikkaalta saada oikeata talvea, ehkä päivä pari lunta ja pakkasta, sitten taas lämpenee, sulaa ja pakastuu, jäätyy. Näihin kai se on tottuminen. Loka-joulukuu onkin pimeintä aikaa, mutta kuukausi eteenpäin ja lähestytään talvipäivän tasausta ja siitä alkaakin päivä pitenemään. Edessä joulu ja sen jälkeen katse kohti kevättä.

Kun toinen saa ruokansa pihaton hoitopaikassa (mikä on myös muunnettavissa sairaspaikaksi tarvittaessa), voi sitten etsiä olkien seasta jotain syötävää.

Pihatossa voi kuikuilla portista kuten Tuikku ja anella makupaloja. Kaveri, suomenhevostamma, lähdössä lenkille.

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Harmaata, märkää ja maastoilua

Marraskuu on alkanut säiden puolesta kurjana, märkää, harmaata, kuraa, pimeyttä ja sadetta. Voisiko enää huonompia säitä olla. Hevosia tämä sää ei tunnu häiritsevän, pääasia on, että heinät tulevat ajallaan ja pihaton pehkuihin pääsee kun on tarve. Tuikun kanssa varauduttiin talveen, olisi vain pitänyt laittaa reiät ja itse kiinnittää hokit, tällöin olisi taatusti tullut talvi :D. Tuikku oli tarhassa astunut etujalan kannoille ja siinä oli hokinreikä. Ei aristellut, mutta puhdistanut olen ja seuraillut. Hyvältä näyttää. Pari päivää oli bootsit etusissa, eilen jätin pois. Sen verran olin mukavuudenhaluinen, ettemme lähteneet ratsastamaan vaan käytiin pyöröaitauksessa pitkästä aikaa. Ja Tuikkuhan näyttää hyvältä ravatessa, käynti on hyvää. Selkä on joustava ja näyttääkin liike oikeanlaiselta. Tuikku pysähtyy pyytäessä, lähtee raviin. Välillä tuntui oma into menevän pyyntöjen edelle ja pysäyttetävä oli, jotta pysyisi kuulolla. Tuikku liikkuu irtona pyörössä. Kun yritin saada käyntiin pyytämällä hitaasti seis, tehostaen vielä prrrr-komenolla,  meni se täysin ohi. Tällöin menin pyörön reunalle ja estin etenemisen. Tuikku pysähtyi, yritti vastakkaiseen suuntaan ja sama homma. Pyysin käyntiin. Ja pysähtyi, mietti ja seurasi, mitä minä teen. Pari-kolme kertaa jouduin näitä tekemään, kunnes päästiin siihen, että kuuntelee ohjaajan pyyntöjä. Harjoiteltiin siirtymisiä ja nämä toimivat, tosin kiire tuntui olevan ravaamaan. Tuikku liikkui hyvin ja välillä tulin juoksemaan rinnalle, se tehosti etuosan nostoa ja näyttikin hienolta kun kaula nousee, kaareutuu ja niskasta taipuu. Vähän kuin ori, jolla on kevättä rinnassa.

Minulla on asiakkaina vanhoja, kokeneita hevosihmisiä, heinäntuottajia, ravi- ja työhevospuolelta. On mielenkiintoisia keskusteluita etenkin silloin kun asiakas on elänyt sota-ajan ja hevosia on ollut suvussa aina. Ajat ovat muuttuneet ja tavat myös. Asiakkaat kyselevät, miten hevonen voi, mitä sille kuuluu ja mukava on kertoa kuulumisia. Etenkin kun on kyse ruoasta, mikä Tuikusta on työnteon jälkeen kohokohta. Sitäkin on hauska verrata kun tammavarsa saa nappuloita pari litraa ja Tuikku saa höpöhöpö-nappuloita vain pari desiä, jotta kivennäinen menisi mukana. No, varsin taitava Tuikusta on kivennäisen suhteen tullut, se osaa napsia ne pois ja syö höpöhöpö-nappulansa. Black Horse meni jonkin aikaa, sitten se valikoitui pois. Tilalle Krafftin kivennäistä vähän aikaa meni alas ja nekin valikoitiin pois. Puuroksi en ole halunnut laittaa, yrittänyt pitää kaiken vaivattomana ja myös ottanut huomioon, että mieluummin kuivana kuin märkänä, jotta tulee pureskelua ja syljen muodostusta. Mutta nyt palaamme Eggersmannin kivennäisbrickseihin. Nämä ovat Tuikulle maistuneet aiemminkin ns. makupaloina ja ei tule valikoitua ruoan joukosta pois. Tämän vanhan, kokeneen hevosmiehen kanssa puhelimme myös, miten hyvin on Tuikku tullut toimeen lähes pelkällä heinällä, sen johdolla jaksoi mennä matkaratsastuskisat saaden vielä hyvän palautteen hyvästä kunnosta. Tuolloin yritettiin kauraa antaa, sitäkin max 3 dl, mutta vatsassa oireili ja en uskaltanut pitää kauempaa. Olisihan se voinut tottuakin tai sitten ei.

Ruokinnan suhteen on paljon tullut uutta tietoa ja tavat ja ruokintakin muuttunut niin hevosten kuin ihmistenkin kohdalla. Jaan oheisen linkin, missä tuodaan esille ruokateollisuuden kaupallistuminen ja miten meihin kuluttajiin on vuosikaudet vaikutettu ns. oikean tiedon avulla. Perheessämme on yksi, jolla on chronin tauti, suolistosairaus on ikävä ja oireita tässä ovat väsymys, laihtuminen, vatsan löystyminen mm. Kun lääkityksellä saadaan tilannetta parempaan, alkaa ruokahalukin palautumaan, paino myös nousemaan. Ruokaa mietitty, meillä käytetään rypsiöljyä, kevytlevitteitä, minä Itä-Suomessa syntyneenä suosin edelleenkin voita leivonnassa ja ruoanlaitossa, kermaa jne., mutta käytän myös rypsiä. Kevytlevitteitä en itse käytä, mutta kaikkea kohtuudella. Mikä on sitten se "oikea totuus" vai onko se jossain tässä välillä? Pohjois-Karjala kuului alueeseen, missä ns. suolan ja rasvaisen (eläinperäinen) ruoan syömisellä todettiin yhteys sydän- ja verisuonisairauksiin. Aloitettiin kampanja 70-80 -luvun taitteessa, vähemmän suolaa ja vähemmän rasvaa, tuottanut tuloksia. Vähitellen siirryttiin kasvisrasvaan ja öljyn käyttöön ruokailussa. Suolistosairaudet lisääntyneet. Samoin on todettu Virossa myös viime aikoina suolistosairauksien lisääntymistä, näitä ei ole tiedostettu nykyisessä määrin. Olisiko syynä juuri kevyttuotteiden käyttö, rypsiöljy, kasvisrasvalevitteet jne. ? Miten kuluttajana voin tietää, mitä tulee varoa, mitä käyttää?  Miten paljon voi luottaa tutkittuun tietoon, mikä on sen alkuperä? Teollisuusko, mikä tutkimusta rahoittaa, onko sillä vaikutusta lopputulokseen? Paljon kysymyksiä, mihin ei välttämättä löydy yhtä oikeaa vastausta vaan useampia, erilaisia riippuen vastaajasta ja lähteestä. Olisiko lähiruoka-ajattelu lähempänä oikeaa tapaa toteuttaa terveellistä ja turvallista ruokailua? Kaikkea kohtuudella kasviperäistä kuin eläinperäistä rasvankäyttöä? Tätä samaahan on hevosten puolella. Paljon tietoa, informaatiotulvaa. Ja tieto on lisääntynyt ja useammassa FB-ryhmässä aiheena hevosen ruokinta.

Olin Tuikun kanssa eilen perjantai-illalla pimeän aikaan maastossa. Edellinen kerta olikin kun osui metsästäjät paikalle. Kun maa on lumeton, on niin pimeää, jolloin vaikeaa on nähdä ilman lamppua mitään ellei sitten taivaalla paista täysikuu. Eilenkin oli pimeää, yhdessä mentiin, rauhallisesti. Tuikku tarkkailee, mutta ei ole levoton ja käynti on rauhallista. Toivoisin kovasti jo lunta, mutta luvassa edelleenkin vielä lumettomia päiviä. Teimme lyhyen lenkin ja laukkasimme sekä ravasimme niissä paikoissa, missä pystyi. Hyvin näkee liikkua ja Tuikkukin vaikuttaa reippaalta. Pimeässä maastoilu tuntuu pienoiselta seikkailulta, mikä antaa oman tunteensa. Mennä seudulla, missä ei ole katulamppuja, omakotitalojen piha- ja sisävalot valaisevat pientä aluetta. Siirryttäessä metsäteille ja niittyteille, on täysin pimeää. Mikä tunne ja niin rauhallista. Tuikkukin on rauhallinen, samalla valpas ja korvat tötteröllä eteenpäin. Pimeämaastoilussa on oma tunnelmansa ja pidän näistä kahdenkeskisistä maastoista.

Lauantaina kävimme pikaisesti tekemässä lyhyen lenkin, sää ei suosinut tälläkään kertaa ja töistä suoraan tulleena ei motivaatio ollut kovin suuri eikä Tuikkukaan pistänyt pahakseen lyhyttä maastoilua. Tänään taas joutuikin työskentelemään kevyiden päivienkin edestä. Lähdimme maastoon ensin ja vaadin käyntiin vauhtia ja ylämäkeen vauhtia. Sateiden myötä tiet ovat märkiä, ajourilla pienet purot, keskusta vielä kuivahko jos nyt kuivaksi voi edes sanoa. Mutta joka paikassa märkää. Tänäänkin satuloituani alkoi satamaan juuri sopivasti, joten kastuttiinhan sitä. Mutta maasto  meni mukavasti ja sieltä kentälle, missä menimme ravaten ja Tuikku oli alussa hieman hätäinen. Mutta vähitellen päästiin jo rennompaan raviin, tehtiin siirtymisiä, peruutusta ja siitä käyntiin. Aloitimme myös kaarretyöskentelyä, tämänkin ravissa. Hyvin Tuikku taipui ja kokeilimme väistöä. Vasempaan väistöt sujuvat helpommin, oikealle vaikeampaa, mutta parin onnistumisen jälkeen loppuraviin ja -käynteihin. Lopuksi loimea päälle, jotta hiki saadaan pois ja kivennäisbricksit maistuivat, niitä olisi syöty enemmänkin.

tiistai 7. marraskuuta 2017

Marrasmaastoilua

Tuikun kanssa olemme ahkerasti maastoilleet. Käyneet myös ennen maastoa kentällä tekemässä maastakäsin harjoituksia sekä kerran kentällä myös selästä käsin, mutta näidenkin jälkeen maastoon. Ja niinhän siinä kävi, että syyskesä se takaisin tuli, vaikka täysin olimme kengityksen puolesta varautuneet talveen. Märkää ja välillä sadetta, mutta tämän päiväinen korvasi kaiken, sää oli mitä parhain. Olemme menneet nyt kolme päivää perätysten, sunnuntaina ja maanantaina maastoiltiin hikeen asti ja tänään tehtiin kevyt lenkki karvasatulalla, mistä olen poistanut jalustimet pois. Maastoilu on tuottanut tulosta ja se näkyy myös karvasatulan kanssa. Koulusatulavyössä päästiinkin jo uusille reikäriveille ja vaikka välillä tuntuu siltä, että painonpudotus ei tuota tulosta niin kyllä se näkyy. Vyötä on päästy jo kiristämään karvasatulassa taas yhden reikärivin verran. Talvellahan tämä koulusatulavyö ei enää mahtunut Tuikulle vaan oli hankittava pidempi.

Tuikku on ollut hyväntuulinen ja myönteinen kuten aina. Tyytyväisen oloinen hevonen, maastoilu menee mukavasti, sunnuntaina käytiin kartanon reiteillä ja laukattiin ylämäki, mentiin niin paljon kuin mahdollista reippaampia askellajeja ja olihan maaston jälkeen hikinen hevonen. Maanantainakin tehtiin juoksulenkki ja hiottiinkin kunnolla, vaikka sade olikin jo kastellut päältä, mutta ryntäistä ja jaloista hiottiinkin ja satulahuopa meni pesuun. Töitä olemme siis tehneet. Tänään lähdettiinkin rauhallisempaan maastoon, sillä huomisen Tuikku saa pitää vapaana. Karvasatulalla on mukava istua ja maisemia tulikin jälleen kerran ihailtua ja sainkin yhden onnistuneen kuvankin otettua, missä vuodenajan vaihtuminen näkyy lehdettöminä puina, mutta siltikin luonto tarjoaa vielä varsin kivat värit ja kun taivas oli seesteinen, kevyt pilviharso ja viimeiset auringonsäteet. Järvessäkin olemme käyneet kahlailemassa ja maanantaiselta maastolta otin kypäräkameralla kuvaa käsivaralla. Pitkästä aikaa videokuvaa maastomaisemista, järvikahlailusta ja lopussa kävelimme rinnakkain Tuikun kanssa. Enkä pidä sen ohjista kiinni vaan se kävelee rinnalla vapaana. Tätä välillä teemme loppumaastossa. Siinä se kulkee kivasti mukana, toki pieni vara on oltava jos säikkyy jotain, mutta sen verran se vaikuttaa luotettavalta, että sen kanssa kykenee kävelemään ilman ohjista kiinni pitämistä.

 

torstai 2. marraskuuta 2017

Talvikengät

Viikonlopun uurastuksen (kevyen harjoittelun) jälkeen palasimme arkeen. Maanantaina oli kengitys. Tuikulla pidetty väli 6 viikkoa ja se on todettu hyväksi. Viimeksi kengät vaihdettiin uusiin ja nyt myös, niin olivat kuluneet. Olihan näillä kengillä taivallettu eksytty matkaratsastuskisa, tosin pohjat olivatkin paremmat kuin edellisessä. Mutta kulutusta kengille on tullut. Nyt laitettiin tilsakumit, hokit 6 taakse, 4 eteen. Yleensähän siinä käy niin, että kun ei laita vielä tilsoja tulee talvi ja kun sitten asennetaan etukäteen, tulee lämmintä. Maanantaina ei ollut lämmintä. Todella kylmä päivä.

Kengityksen jälkeen suuntasimme Tuikun kanssa maastoon ja olihan kylmä. Tästä syystä lähdimmekin jo lähes alusta lähtien ravilla, jotta pysyisi edes hieman lämpimänä. Tiet ovat hyvät ja nyt kun alla on pitoa, ei lipsu niittyteilläkään niin helposti. Kävimme tekemässä Iivarintien lenkin ja melko paljon menimme niin ravilla kuin laukalla. Ja väsynyt Tuikku oli lenkin jälkeen, hikinenkin vielä. Tuikulla olen pitänyt heijastinratsastusloimea (hirvenmetsästysaikaan), missä on fleecevuori, sekin lämmittää ja lisää hikoilemista. Muutoinhan Tuikkua ei ole loimitettu tänä syksynä lainkaan. Ei sateillakaan. Pihatto on iso, sinne mahtuvat koko lauma ja pihatossa on vielä katettu eteinen, missä toinen aukko on muoviliuskoja. Ja paljon kuiviketta, olkipehmuste päällimmäisenä. Hassuinta on vain se, että hevoset tulevat ulkoa ihan varta vasten  pissalle pihattoon, mikä logiikka 😀. Tuikkua hoitaessa on käynyt niin, että ensin tulee pissalle tamma, sitten vähän ajan päästä Billy ja sitten viimeisenä vuorossa Reiska. Ja viihtyvät ulkonakin hyvin, vaikka sataisi rättejä taivaalta. Tuikulla turkki on tiivistä ja ei näytä palelevan.

Tiistai oli Tuikulla vapaata ja eilen keskiviikkona suuntasin tallille. Ja keskiviikkoaamuna oli tullut ohut vaippa lunta maahan, pientä pakkasta ja olinpas tyytyväinen kun kerrankin oli kengitys osunut kohdalleen. Edes sitten yksi kerta kun on talvikengät ja oikea keli. Viikonlopuksi ja seuraavalle viikolle luvattu lämmintä, mutta säiden vaihtelut ovat niin nopeat, joten voihan olla, että tälle kengitysvälille osuukin toinen "talvipäivä". Meillä on Tuikun kanssa ollut kaikin puolin mukavaa, mistään ei ole tullut haastetta vaan tekeminen on ollut helppoa ja maneesivierailukin osoittautui onnistuneeksi. Monitoimipolle, vaivaton ja helppo. Kaikki käy. Kun on kaikki hyvin se näkyy tekemisessä. Hevosen perustarpeet ovat kunnossa, on harrastaminenkin helpompaa. Tärkeä merkitys on laumalla💕 ja ympäristöllä. Viimeiset kuukaudet ovat kieltämättä olleet parhaimpia ja vaivattomampia, mitä meillä Tuikun kanssa on ollut. On ollut vain helppoa ja sujuvaa, tyytyväinen hevonen. Etenkin kun on soljahtanut laumaansa hyvin, tietää paikkansa ja laumassa Tuikku ei ole alimmainen, mutta ei pomokaan. Harrastaminen on monipuolista ja mielenkiintoa pitää yllä ikään kuin olisi aina uutta edessä. Ja odotan oikeata talvea, järvien jäätymistä ja sitä, että päästään jäälle rallittelemaan.

 

Keskiviikon maasto oli onnistunut. Jätimme tällä kertaa Iivarintien osuuden pois, menimme peurasyöttöpaikan pariin otteeseen. Vaikka oli lunta maassa, paikoin jo jäistä hilettä pinnoilla, pystyimme ravaamaan ja laukkaamaan. Teillä oli osittain keskustassa lunta paljonkin, minkä päällä voi mennä kun on pitoa. Ja kun laukkaan lähdöt ei ole rynnimistä vaan sujuvat maltillisesti ja siitä lisätään vauhtia, voi tunnustella pitoa ja katsoa, mitä vauhtia voidaan mennä. Tuikku oli selvästi innoissaan jo toisella kierroksella piti tarjota pukkia ja tämä reitti on ympyrälenkki. Ja loppulaukkaosuudessa pitää hieman vaihtaa kaistaa, minkä jo Tuikku tietää, miten mennä. Siitäkin huolimatta voi pitää vauhtia ja  näissä kohden se tuntuukin innostuvan. Tuikusta näyttää nämä kaistojen vaihdot olevan piristävää ja kun joutuu menemään kahden lätäkön välistä. Viimeisellä osuudella vaikutti siltä, että olisi halunnut jatkaa uutta reittiä eteenpäin eikä olisi malttanut vauhtiaan hiljentää. Hieno, kiva maasto ja miten tyytyväisiä me molemmat olimme. Kun saa oman hevosen rinnalla kulkea loppukäynnit kotiin ja näkee hevosesta tyyneyden, rauhallisuuden ja tyytyväisyyden. Kun on sitä itsekin. Me viihdymme täällä, nämä maisemat ovat juuri sitä, mistä pidän. Kuusi- ja honkametsää, lehtometsää, peltomaisemaa, järvi. Syksyn harmaudesta huolimatta.

Olemme myös tehneet ennen näitä maastoja maastakäsin harjoituksia ja ne ovat menneetkin kivasti. Tuikku on skarppina ja tekee pyydetyt tehtävät hyvin, peruutukset onnistuvat reippaasti ja pitää katsoa kuukauden päästä, mitä tulosta näistä on syntynyt. Takaosan väistöt, missä tehdään asetus ja ulko-ohja toisessa kädessä, tähän Tuikku reakoi hyvinkin herkästi, ennakoi. Ja tässä vaatii vielä harjoitusta ja malttia. Jos viikonloppuna tuleekin lämmintä, kokeilemme kentällä ratsastusta vähän aikaa, jolloin pääsemme myös tekemään selästäkäsin harjoituksia. Olen myös maastoillessa kiinnittänyt huomiota käsiini, juurikin siihen, että jäisi se liike taaksepäin pois käynnissä ja laukassa, missä tämä korostuneesti on näkynyt. Piintyneitä tapoja on hidasta poistaa, mutta vähitellen, pikkuhiljaa. Koskaan ei ole valmis.

maanantai 30. lokakuuta 2017

Maneesissa, toinen päivä

Sunnuntaina maneesiin. Traileriin mentiin mukavasti ja matka sujui yhtä auvoisasti kuin lauantainakin. Ori ja ruuna, ruunikot. Tällä kertaa oli Tuikku ensimmäisenä ja lämmittelin Tuikkua jo maneesissa. Se sai olla yksin, siltikin hyvin meni. Aloitimme maastakäsin harjoituksilla. Nyt sain minä olla ohjien päässä. Ensin myötäysharjoitukset eli reagoi ohjien paineeseen, kun antaa myöten, heti paine pois. Ja tämäkin, miten vaikeaa se on reagoida heti eikä kohta. Ohjeet luettuna helpot, mutta se toteutus. Hevoselle paineeseen palkinto on myötäys. Nämä maastakäsin harjoitukset ovat hyvät ja aion näitä tehdä tai ainakin yrittää ennen maastoilua. Etenkin peruutus on hyvä harjoitus ja siihen myös saada nopeutta.


Peruutuksessa pitää naputtaa polven alapuolelle, saada hevonen reagoimaan paineeseen. Tämä toimi hyvin. Sitten oli vuorossa liike eteen. Otin oikealla kädellä ohjasta kiinni, mutta on huomioitava, että ohjassa ei saa olla painetta, raipalla merkki taakse ja liike eteen, lapa ei saa mennä ihmisen edelle, sitten ollaan myöhässä. Välittömästi kiinni, peruutus ja pysäytys ja uudelleen. Tämäkin onnistui meiltä hyvin tai siis minulta. Tuikkuhan tekee, mitä pyydetään. Seuraavaksi olikin vuorossa minulle jo haasteellisempi harjoitus. Otetaan ulko-ohja tuntumalle, toinen käsi sisäohjassa ja siitä asetusta. Ulko-ohjan kädessä on pitkä kouluraippa, millä annetaan takaosalle merkki väistää eli sisätakajalka astuu alle ristiin, liike samanaikaisesti eteen. Tätä piti harjoitella hieman enemmän. Sillä asetus on saatava läpi, myös tuntuma ulko-ohjassa samanaikaisesti merkki takaosaan sisätakajalkaa väistämään. Monta yhtäaikaista tehtävää. Tätä on syytäkin harjoitella. Mutta nämä maastakäsin harjoitukset, vaikka ne luettuna kuullostavat yksinkertaisilta ja helpoilta, vaativat nämäkin oikeaa ajoitusta ja sitä, että hevonen tekee, mitä pyydetään eikä tee juttuja omin päin.

Maastoiluhan on siinä mielessä mukavaa, että siinä ei tule haastetta ratsastajalle. Hevosen on oltava kontrollissa, mentävä sitä vauhtia kuin halutaan, mutta myös niitä hetkiä kun saa mennä ja painatellaan lujaa. Maastoilussa ainakin omalla kohdalla jää se vaatimustaso kovin vähäiseksi hevosen muodon, liikkumisen kannalta. Pääasia on siis liike eteen sillä vauhdilla kuin pyydän ja tarvittaessa pitää reagoida hidastavasti ja oltava kuitenkin kuulolla. Välillä voidaan mennä löyhin ohjin, rennosti, katsellaan maisemia. Eli ei tule itsellekään painetta vaatia hevoselta tietynlaista suoritusta. Maastoilusta pidän, sen paineettomuudesta ja tunteesta, että nyt saa mennä, mutta ei ole kovin vaikeaa.

Kouluratsastuksessa ajatus on se, että ratsastaja määrittelee jalat, selän, liikkeen, tahdin jne. Eli tavallaan hevonen toteuttaa pyynnöt eikä tee oman päänsä mukaan vaan toimii ratsastajan ohjeiden mukaan. Kontrolli ratsastuksessa on sitä, että hevonen ei ole koskaan ratsastajan edellä vaan alla ja hallinnassa. Vähäinenkin herpaantuminen, on hevonen palautettava välittömästi keskittymiseltään ratsastajaan. Ja tämä vaatii myös ratsastajalta saumatonta keskittymistä ja joka kerta sama. Tietysti on ne huilitauot, pitkin ohjin jne. Mutta se mentaliteetti on eri kuin maastoilussa ja tämä on se vaikein asia, mikä itseltäni puuttuu. Jari oli tällä kertaa kuvaamassa ja hän sanoikin, että hevoset selvästi kunnioittavat Tippaa. Hän ihmetteli myös sitä, miten hän osaa ratsastaa vieraita hevosia jo niin hyvin alusta lähtien. Ottaen huomioon, ettei Jari ole sillä tavoin perehtynyt ratsastukseen, vaan on ikään kuin henkilön näkemys, jolla juurikaan ei ole omakohtaista kokemusta ratsastuksesta eikä termistökään ole tuttua. Havainnointi oli ratsastuksen ytimessä siinä, miten hevonen toimii ja liikkuu. Tippa tosiaan osaa vaatia, hevoset toimivat vaatimusten mukaan, analysoi hevosen kykyä vastata pyyntöön. Osaa myös nähdä hevosen kapasiteetin, ohjata harjoituksia ja voimaharjoittelua eteenpäin sekä jos on tarvetta lisätä kuntoa, jotta hevonen kykenee suoriutumaan vaaditusta tehtävästä. Tuikun harjoitukset olivat kevyitä, mutta Viljami sai tehdä töitä ja sen näkikin siitä. Mutta tavattoman kiltti ori, yhteistyökykyinen, nöyrä ja hyvä käytöksinen.


Maastakäsin harjoitusten jälkeen selkään ja teimme samoja tehtäviä kuin lauantainakin. Tällä kertaa ravi ei tuntunut ihan niin reippaalta kuin lauantaina ja nyt tuli jo tahditustakin kaarteissa mukaan. Mutta harjoittelimme tuttua asetusta eli sisäkäsi viedään sivusuunnassa (johtava ohjasapu) ja saadaan pää seuraamaan. Liikumme isolla ympyrällä. Minulla virheenä on se, että kun hevonen myötää ja tulee tuntumalle, oikean reagoinnin jälkeen minä ikään kuin heitän ohjasotteen pois. Tämä on tuttu virhe itselleni. Pitäisi rohkeasti pitää ohjasote mukana sen oikean reagoinninkin jälkeen. Näitä harjoituksia teimme molempiin suuntiin. Kun sitten ratsastimme suoraan, korjasimme asentoani hieman. Eli tulisi istua satulaan ja mukautua lantiolla hevosen liikkeeseen, alaselkä tukee liikettä myödäten, käteni liikkuvat liian paljon, mikä taas saa kädet liikkumaan eteen, mutta myöskin liian voimakkaasti taakse. Eli aina pitäisi ajatella, että kädet pysyvät sään päällä ja liike on aina eteen. Tämäkin tuttu virhe, mistä tulisi oppia pois. Kun tulimme kulmiin, ratsastan sen niin, että on ulko-ohjan tuki, mikä pitää hevosen kulmassa. Nyt tulikin aivan vastakkainen ohje ja haluttiin katsoa, miten käy. Sillä vanhalla tutulla kaavalla vasemmassa kierroksessa tahtoo Tuikku helposti kantata, tämän estän ulko-ohjalla ja sisäpohkeella, oikea kierros on minulla vahvempi, jolloin tätä ei niin helposti tapahdu, vasen on taas minun heikompi kierrokseni. Sitten vain kulmaan, jossa piti unohtaa se ulko-ohjan tuki, mikä pistää vastaan vaan nyt on johtavana sisäohja ja tämä toimi. Hevonen ei kantannut vaan yllätys-yllätys, kulkikin kulmat oikein. Tätä harjoiteltiin, käännöksiä kulmassa. Ajoissa sisäohjaa sivusuuntaisesti samassa tasossa sään kanssa ja hevonen seuraa ohjaa ja kääntyy. Sitten taas uraa pitkin eteenpäin. Meidän harjoitukset hyvinkin yksinkertaiset, mutta omia virheitä paljon havaittavissa. Videota en ole tehnyt, en aio sitä varmaankaan jakaa, ohjelma ei toimi, joten sen uudelleenasennus illalla. Kun näkee omaa ratsastusta, ei se aina tai useinkaan herätä innostusta. Enemmänkin, miksi ihmeessä sorrun aina samoihin virheisiin. Kuten siihen, että kallistun, könötän tms. ohjat eivät pysy paikallaan. Kun yrittää tunnilla liikaa, virheetkin tulevat korostuneemmin esille. Mutta ohjatut tunnit ovat hyvät, niissä juuri pyritäänkin korjaamaan virheet ja auttamaan ratsastajaa harjoituksiin kotioloissa itsenäisesti. Tästä viikonlopusta jäi paljon hyviä harjoituksia kotona tehtäväksi, etenkin maastakäsin suoritettavat, missä myös pyritään saamaan takaosaa toimivammaksi. Katsotaan, mitä tästä tulee, mihin tämä meidät vie.


Yritystä olisi lähteä säännöllisesti maneesille ratsastamaan ja näin se onnistuisikin kahden hevosen kanssa, jolloin matkanteko ja ratsastus olisi mielekkäämpää. Hevosillakin olisi toisista seuraa ja tietynlaista turvaa kun pääsevät yhdessä, vaikka onkin ori ja ruuna kyseessä.
 

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Maneesissa, ensimmäinen päivä

Meillä oli Tuikun kanssa mielenkiintoinen, antoisa, ja jännittävä viikonloppu. Tuikun kanssa emme ole olleet neljän seinän sisällä aikaisemmin. Minä olin varautunut siihen, että Tuikku käy kuumana ja jännittyy kovin ja joudun sitä pidättelemään. Mutta ei. Ja kaiken lisäksi lähdimme samalla traikulla orin kanssa. Ajankohtaan tuli tunnin myöhästys, joten päätimme sitten kokeilla oria ja ruunaa ensimmäistä kertaa samaan traikkuun. Vein Tuikun tallin karsinaan orin viereen tottumaan toisiinsa ennen maneesille lähtöä ja yhteislastausta. Nämä ovat samanikäisiä, Tuikku taitaa olla pari viikkoa vanhempi. Molemmat ruunikkoja. Ori on 157 cm säkäkorkeudeltaan, työhevoskurssilla kehuttu ja rakenteeltaan jykevä, ryhdikäs, kompakti paketti. Ja mitkä liikkeet. Ja jalat hyvät, suorat, niistä se on saanutkin erityismaininnan, on nimittäin paksuutta ja luustoltaan hyvä. Se on hieno. Tuikku on noin 147 cm, oriin verrattuna pieni, mutta kun laitoimme traikkuun ei se itseasiassa niin pieneltä näyttänytkään. Hyvin Tuikku meni orin viereen ja siinä nuuhkaisivat nätisti, kuljetuskin onnistui hienosti. Kiltti, kiltti ori. Mutta aina on tietysti oltava valpas, kerran hyvin ja toisen kerran voikin tulla yllätys. Mutta jos toistamiseen menevät hyvin, voi olla, että käymme näiden kahden kanssa maneesissa ratsastamassa yhdessä.

Ensiksikin Tippa (Tarja Teräväinen) katseli kun ratsastin Tuikkua. Teimme siirtymisiä. Kerroin, ettemme ole juurikaan menneet kentällä, emme laukkaa. Viimeisestä ohjatusta tunnista aikaa lähes 1 ½ vuotta. Kerroin Tuikun historian, miten olen jättänyt pois sileällä menon välttääkseni rasittamasta takaosaa. Tippa kyseli, mikä on meidän tavoite. Tavoite saada apua takaosaan siten, että siitä olisi hyötyä takapolveen. Maastoiluhan on mukavaa ja hän kysyi, miten koen, miltä meno maastossa on vaikuttanut. Olenko saanut takaosaa alle? Pakkohan se on todeta, että mennään pitkänä, pidetään vauhdista ja ylämäkitreeniä teemme, menemme metsänpohjia, peruutuksia teemme maastossa, mutta ei muuta. Hän kysyi, mikä oli eläinlääkärin ohjeistus, mitä saamme tehdä. Pari viikkoa kevyttä sen jälkeen normaaliin treeniin: maasto, esteet, sileä jne. eli ei mitään estettä. Minä itse halusin ottaa varovaisesti ja välttää ympyrätyöskentelyä, sillä videolta nähtynä oikean takajalan liike etenkin laukassa näytti ikävältä. Ja näin olen edennyt, varovaisesti. Miten siis Tippa koki Tuikun menon?

Ensiksikin hän aloitti maastakäsintyöskentelystä. Hän otti ohjat, hänellä oli raippa. Minä sain istua selässä, mutta en saanut  tehdä mitään ohjilla. Hän aloitti naputtamaan ohjilla etujalan polven alapuolelle saadakseen reaktion ja peruuttamaan. Sillä takapolville peruutukset ovat hyviä ja liikkeessä pitää olla myös vauhtia ja peruuttamalla saadaan takaosaa paremmin alle. Hän vaati reaktiota ja sitä tuli, ensin hitaasti, mutta vaati ripeätä askellusta ja sitä saatiin. Ja kaikki piti tehdä siten, kuin ihminen vaati. Hevosen itse ei pidä liikuttaa jalkojaan vaan vasta silloin kun ihminen sitä pyytää. Kun peruutus pysäytettiin, ei saanut liikkua itse eteen, välittömästi kielto ja peruutus. Tätä toistettiin. Tuikku hiffasi, mistä on kyse. Sitten aloitettiin se, mitä on eteenpäin ajava merkki raipalla. Tippa vei raipan taakse ja tähän Tuikku reagoi eteenpäin menemällä eli oikein. Tipalla oli ohja toisessa kädessä, minä vain istuin. Ja kun ihminen pyysi pysähtymään, näin piti toimia jos liikutti etujalkojaan, kielto ja peruutus. Tippa kertoi, että kun hevosen etuosa on ratsastajan hallinnassa, määrää se myös takaosan käytön.

Kerron nyt varmaan vähän sekavasssa järjestyksessä, mutta yritän muistaa kaiken oleellisen. Oli niin perusjuttuja, mutta siltikin tärkeitä ja meiltä Tuikun kanssa kateissa, on vain myönnettävä. Tippa sanoi, että Tuikku on kiltti, se tekee nöyrästi, mutta hevonen menee omalla mukavuusalueellaan ja maastoillessa kun saa mennä pitkänä ja etenkin silloin jos takaosassa on jotain, mitä hevonen haluaa vältellä, se välttää. Pitkänä ratsastus on sille helppoa, takajalat potkivat taakse, ei tule ikäviä tuntemuksia takapolveen, kaula pitkänä. Takaosa ei ole käytössä ja oikeille lihaksille ei tule työtä, mitkä ylläpitävät taas ja vahvistaisivat takaosan lihaksia. Nämä siis tukisivat takapolvea. Kun hevonen saa jatkuvasti työskennellä pitkässä muodossa, omalla mukavuusalueellaan eikä siltä vaadita tekemään asioita, ei se silloin niitä tee. Vaikka Tuikku on kiltti, sillä on kuitenkin silti taipumus vielä nöyrästi ihmisen pyyntöä noudattaessaan tehdä se viimeinen oma liike eli tähän tulisi puuttua. Saada turha häslääminen pois ja hallita etuosaa, jolloin myös määrittelet takaosan. Kuullostaako loogiselta? Helpolta? Simppeliltä? Kyllä näin kirjoitettuna, mutta käytännöntoteutus vaatiikin omistajalta jo enemmän. Sileällä työskentely ei kuulu vahvuuksiini, se vaatii jo paljon enemmän. Ja tämä sileällä työskentely on mukavuusalueeni ulkopuolella ja kun koen, etten ole kovin osaava, välttelen näitä mielelläni.

Maastakäsintyöskentelyä tehtiin jonkin aikaa ja tästä siirryttiin ratsastusosuuteen. Aloitimme isolla ympyrällä. Aloitimme käynnissä ja tarkoitus oli tehdä asetuksia. Juuri niitä, mitkä olivat täysin hukassa meiltä. Maastossa näitä yrittäessäni havaitsin, että oikealle tehdessä, Tuikku reagoi pyyntöön kääntävänä apuna, joten ulko-ohjasta pidätystä ja takaosa uralta ulospäin. Vasen hieman parempi. Näitä yritin löytää maastossa ja ymmärsin myös, että pyyntöni ei kohtaa eikä Tuikku täysin ymmärrä, mitä pyydän, mutta yrittää tehdä kaikkensa, jotta se tekisi oikein. Eli tein jotain väärin, mutta mitä. Miten pitäisi siis opettaa asetukset oikein, joita olemme aikaisemmin tehneet silloin joskus.

Tippa näytti ensin maasta käsin, minkälainen on oikea asetus. Nyt en ihan sanatarkkaan osaa oikein kertoa, mutta ehkä jotain sinnepäin osaan referoida. Kun asetus tehdään, pitää kaulaan, posken kohtaan tulla pieni pitkulainen uurre hieman ylöspäin (muistinkohan nyt oikein), mikä näyttää, että asetus on oikein tehty, päänkin on siis hieman taivuttava asetuksen suuntaan. Tällöin hevonen vastaa pyyntöön oikein. Virheellisesti tehtynä kaula vain taipuu ja osa ajattelee, että siinä on asetus. Näin olen minäkin toiminut käytännössä Tuikun kanssa. Kokeilimme molempiin suuntiin maasta käsin, vasen helpompi, oikeassa vastustelua. Tippa sanoi, että asetus osoittaa myös usein sen, että se kumpaa puolta hevonen vastustaa asetuksessa, on takaosassa sillä puolella usein ongelmia. Kun olimme käyneet tämän läpi, siirryimme käytännön toteutukseen.

Käynnissä isolla ympyrällä minun tuli tuoda sisäkättä ulospäin niin, että hevonen seuraa kättä. Ei onnistunut. Tein siis väärin. Otettiin uudestaan, sisäohjaa tuoda ulospäin sivulle, ei saa vetää. Tähän on siis kerrottava, että Tippa ei halua, että hevosta ohjista vedetään taakse, se on virhe. Yhtään ei taakse! Kättä vietävä käynnissä voimakkaammin sivulle ja ulko-ohjan on tultava mukana, siis annettava tilaa sisäohjalle. Ei kuitenkaan siten, että ohjat pääsevät löystymään. Ja mitä tapahtui: Tuikku myötäsi hienosti! Asetus meni läpi ja näin peilistä, että Tuikku näytti hienolta, ratsuhevoselta! Kauniissa muodossa, asetuksessa se kulki käynnissä ryhdikkään näköisenä. Se tunne, se wow-elämys! Näin pieni asia, minulle täysin uudella tavalla opetettuna. Ja Tuikku ei protestoinut kun ei tarvinnut puolipidätteitä antaa vaan tehtiinkin asetus ihan eritavoin. Aloitimme vasemmasta kierroksesta. Ja toistettiin tätä. Se keveys, tuntuma ja asetus. Siirryimme raviin ja ihan tarkkaan en muista, miten menikään. Jotain virhettä tein, ja korjausta. Mutta ravissakin meni hyvin. Isossa ympyrässä. Ja mikä oli tässä tehtävässä parasta oli se, ettei tarvinnut kiinnittää siihen huomiota kun hevonen asetusta harjoitellessa pienensi ympyrää vaan se sai pienentää ympyrää, minun ei tarvinnut pistää vastaan vaan asetus läpi ja se oli siinä. Vielä tässä vaiheessa hevoselta ei vaadittu sitä, että piti pysyä siinä samalla isolla ympyräuralla vaan sai pienentää ympyrää kun tasapaino ei riittänyt ja asetus tuli kuitenkin onnistuneesti läpi. Teimme tämän molempiin suuntiin. Harjoitus ei ollut kovin pitkä. Mutta Tuikkua ei moitittu ravin huonoudesta, tahdituksesta, sillä Tuikku ravasi letkeästi ja rennosti. Saatiin hienoja raviaskelia ja siltä se tuntuikin.  Ja Tippa totesi, että oikea takajalan liike toimi hyvin, ettei se vaikuttanut niin huonolta vaan käytti myös hyvin oikeaa takajalkaa. Minun ei tulisi olla liian varovainen vaan hyvä jatkaa näitä harjoituksia kuten myös puomiharjoitukset olisivat hyvä apu takaosan vahvistamiseen. Kaikissa harjoituksissa ei tulisi vaatia liikaa kerralla, sen mukaan, että hevonen ei kuitenkaan rasittuisi liikaa. On annettava myös taukoa ja sai mennä harjoituksen jälkeen käyntiä. Harjoituksissa tulisi tehdä toistoja, jotta hevonen myös oppii ja osaa.

Tänään sunnuntaina menemme iltapäivästä, Jari pääseekin tällä kertaa kuvaamaan,vaikka tarkoitus olikin molempina päivinä, mutta myöhästymisen vuoksi lauantai jäikin pois. Tunnista jäi hyvä fiilis itselleni ja kaikin puolin onnistunut positiivinen päivä. Sunnuntaina harjoittelen samat maastakäsin harjoitukset kuin lauantaina. Näin voin jatkaa niitä kotioloissa.

lauantai 28. lokakuuta 2017

Kukkulan kuninkaat

Pari viime päivää on mennyt  niin kevyesti, ettei tosikaan. Luminen maa ja ei tilsakumeja ja vain takakengissä kantahokit. Sain eilen illalla asennettua eteen kantahokit myös, pesun, kaivamisen ja putsauksen jälkeen. Viimeinen hokki vaatikin käsivoimia, Tuikku kärsivällisesti pönötti paikallaan. Tosin viimeisen väännön yhteydessä oli jo kärsimättömyyttä ilmassa. Kävimme eilen vain kävelyllä taluttaen. Takapolvi on ollut hyvä, parempaan päin. Eilen vielä laseroin sen ja katsotaan, miltä näyttää. Maanantaina kengitys, kuusi hokkia + tilsat. Ja kaviot ovat kasvaneet.


Pihattotarhassa on kaksi hiekkakasaa ja hevoset ovat näiden kasojen päällä aikaansa viettäneet. En ole vielä kertaakaan päässyt todistamaan, kuullut kylläkin niiden kasojen päällä olleen ja toivonut niin kovin todisteita näistä tilanteista. Parina päivänä olenkin päässyt juuri sopivasti paikalle ja eilen tulikin "Hole in One" -tilanne ja sain ikuistettua pojat kukkulan kuninkaina.

Tänään olisikin meillä Tuikun kannalta uusi jännittävä päivä. Maneesiin pääsemme ratsastamaan ja sinne mennään yhdessä tallinpitäjän kanssa, hän omallaan ja minä omallaan. Kaksi suomenhevosruunikkoa, toinen ori ja omani ruuna. Toinen taitava ja toinen puskis (minä ja Tuikku). Jokainen on yksityistunnilla. En jännitä, mutta mielenkiinnolla odotan, mitä päivä tarjoaa, saanko sellaisia ohjeita, mitä pystyn näillä taidoilla hyödyntämään. Yleensähän sitä ohjatusti meneekin hyvin, mutta sitten se yksin meno, välillä vähän sinnepäin. Tosin olen viimeisen vuoden aikana huomannut, että istuntani on vakautunut, keskivartalon lihakset jo paremmin käytössä ja ei vain pelkkää teoriaa vaan olen osannut ikään kuin luetun, koetun ja kokeilun kautta löytää keskivartalon lihasten käytön ja saanut vakautta istuntaan. Vielä olisi paljon parannettavaa, mutta kehitys näkyy tasaisuutena ja tunnen, miten Tuikku ei kulje selkä notkolla, mutta vielä haluaisin takajalat enemmän alle. Siinäpä sitä pulmaa.

Olen päässyt FB-sivuilla vanhojen talojen ryhmään, sinne linkkasi tallilainen. Mielenkiintoinen sivu. Jaetaan kuvia vanhoista rakennuksista, niiden kunnostusprojekteja jne. Olemme etsineet sitä omaa jo monta vuotta, yhdestä kävin jo henkilökohtaisesti omistajalle tarjousta esittämässä, mutta paikka meni jälkipolville. Sijainniltaan loistava. Ja nyt seuraillut pari viime vuotta, tuleekohan niille hevosia, hiekka- ja sorakasaa löytyy. Paikassa on ollut ravihevosia aikanaan, mutta siitä on jo niin monta vuotta. Laitumet sijaitsevat Hanko-Hyvinkää tien vieressä. Pari paikkaa on ollut läheltäpiti -tilanteita, mutta aina on ollut syy (ei sopiva nuorten kannalta, opiskelut yms.). Nyt on sitten hyvinkin todennäköistä, että rahoittaja on YT-neuvotteluissa lähtijänä. Ja ikää on juuri se, mikä jää työmarkkinoiden ulkopuolelle. Asiantuntemusta, osaamista, taitoa ja kokemusta riittää. Ollut valmistumisesta lähtien samassa työpaikassa. Ja samalla olisi kiinnostava kohde tarjolla, mikä vastaisi niitä odotuksia, mitä paikalta haluaisin. Ei luxusta, mutta vanhaa ja hyvin pidettyä. Mutta asiakkailta kuulleena maanomistajat eivät pidä hevosista ja tienkäytössä on tullut ongelmia. Ja tässä ympäristössä niitä hevosia riittää, ravi- ja ratsutalleja. Ei kannata hankkia tilaa kyselemättä, miten naapurit suhtautuvat hevosiin. Käy niin kuin talvella selvisi, että omistaja oli hankkinut vanhan rintamiestalon, vienyt hevosensa ostamalleen tilalle ja maanomistaja ei antanutkaan teillään ratsastaa ja hevoset oli vietävä pois.

Pidän tilastoinnista ja laskemisesta, tosin kirjanpito on se, mitä viimeiseen asti välttelen. Aina jää viime tippaan ja joskus vähän myöhäänkin. Blogin pitämisessä löytyy myös tilastoja, näkee käyttäjiä, missä sivuilla liikkuvat, kuinka paljon aikaa käyttävät, käyttävätkö älypuhelinta, tietokonetta tms. laitetta. Näkee ahkerimmat käyttäjät, mieltymykset jne. Näkee myös käyttäjien sijainnit jne. Omat sivuni ovat puskailijan, eivät kovinkaan vaihtelevat, eivät tarjoa uusia ideoita tai emme tee Tuikun kanssa vaikeita juttuja, me vain puskailemme maastossa. Siltikin löytyy käyttäjä, joka selvästikin on kiinnostunut, erityisen kiinnostunut siitä, mitä teemme. Ja tämä näkyy ajankäyttönä, kaikki sivut on kahlattu huolellisesti läpi ja alussa oli älypuhelin käytössä,  nyt on siirrytty näytön taakse. Käyttäjätilastoista näen, ettei ns. seuraajia ole juurikaan, on satunnaista kävijää, säännöllistä kävijää, jotka silloin tällöin vierailevat sivuilla. Mutta sitten joukosta erottuu yksi käyttäjä, joka vierailee sivuilla päivittäin monta kertaa 😩, joka päivä. Huh!