maanantai 23. huhtikuuta 2018

Romahdus

Ensimmäisen estetunnin jälkeen sitä leijaili pilvissä - kun ei ollut kuvallista todistetta paikalla - ja oli niin euforinen tunnetila. Sitä hehkutusta ja onnea. Miten mukavaa oli. Vuokraaja kävi keskiviikkona ja oli mennyt taas kerran niin hyvin. Hän on todella hyvä ratsastaja ja olen "mustasukkainen", sen hänelle tunnustanutkin ja sanonut, ettei hehkuta liikaa, miten hyvin menee :D. Kun itsellä ei keskittyminen riitä hiomiseen ja hyvä niin, nähtyäni toisen estetunnin videoinnin, kävi mielessä pieni romahdus :D. Joten onneksi olen tyytynyt maastoiluun ja se on varmaan osasyy, että Tuikku voi hyvin. Jos olisin jatkanut hinkkaamista kentällä ja esteillä, niin tilanne olisi varmasti huonompi. Ei ole tarkoitus säälipisteitä kerjätä, mutta rehellisyys on paikallaan. Vaikka Tuikun laukka onkin puutteellinen, se ei selitä oman istunnan puutteita laukassa istuessa satulaan. Kevyessä istunnassa, mitä käytän lähestulkoon aina maastossa, jotta selkä saa vapautuksen, ei ole ongelmia. Mutta harjoituslaukka, mitä tähän nyt sanoisi. Jotain en ole oivaltanut fysiikan puolelta oman kehon käytössä. Muutoin estetunti oli mukava, Tuikulla vauhtia ja niin reipas, tekevä, työteliäs. Mitä tähän voisi kuvata, miten mukava Tuikku onkaan. Siitäkin huolimatta, että edellisenä päivänä oli ollut työpäivä vuokraajan kanssa, sitä ennen kevyt maasto. Mutta tallin ori, Saarelan Viljami, se on hieno. Ratsastuksesta voi käydä katsomassa Facebookissa sen omilta sivuilta. Monitoimiori.


Toinen romahdus oli nähdä videolta, että olen lihonut. Leivontatuotteiden koe-erien tekeminen ja niiden syöminen näkyy minussa ja edessä onkin kieltäytymisen tie. Mikä ei ole helppoa, kun uusien testileivonnaisten teko, tilaustuotteiden koe-erien valmistus niin näkyyhän se. En nyt kovin paljon ole paino noussut mutta muutaman kilon kun saan karistettua Tuikun hyväksi niin hyvä niin.

Maastossa olemme Tuikun kanssa käyneet ja nyt on odotettava, että niittytien pohjat kuivuvat enemmän. Talvella tehtiin avohakkuuta ja niittytien alkuosaan tuotiin tien vahvistamiseksi isokokoista kivisoraa, missä on teräväreunaisia lohkareita. Nyt kun on upottava, kurainen pohja, kavio uppoaa ja on pakko kivuta alas, jotta Tuikku pääsee paremmin yli. Mutta näillä näkymin joudutaan odottamaan tien pohjan kuivumista. Muutoinkin niittypohjaiset tiet ovat upottavan märkiä, käyntiä näissä on voinut mennä, vaikka Tuikku omaehtoisesti haluaisikin mennä vauhdikkaammin.

Sunnuntaina kävimme kärryajelulla. Pilvinen ja hieman kolea sää, pukeutumista enemmän ja olen jättänyt jo talviratsastushousut pois, vaikka eilen tuntuikin siltä, että niille olisi ollut käyttöä. Videoimme taas kerran meidän retken ja tällä kertaa menimme suurimmaksi osaksi hölkkää ja vaadin osalla matkaa reippaampaa menoa. Olemme myös aloittaneet Tuikun kanssa "rantakauden". Maastoilun jälkeen voi mennä kastamaan kavioita veteen jäiden jo sulettua pois. Tuikkuhan meni mielellään, tässä on myös sopivasti kylmäystä kavioille ja samalla tulee puhdistettua kuratkin.

tiistai 17. huhtikuuta 2018

Esteitä


Tässä on menty taas vauhdilla eteenpäin. Tarkoitus on ollut kirjoittaa jotain tännekin, mutta olen jättänyt ja yrittänyt työstää, mitä olisi kerrottavaa. Tuikulla on alkanut käymään tuttu vuokraaja ja heillä on mennyt oikein hyvin. Viime viikolla en käynyt kolmeen päivään tallilla, sillä töitä oli taas sen verran, että keskityin niihin ja tämä viikko on tällainen kevyt palautusviikko ja tervetullut vapaaviikko. Tuikun kanssa olen maastoillut ja yllätys, yllätys; tallinpitäjä piti meille estetunnin ja osallistujia oli kolme. Reilu vuosi takaperin en olisi osannut siihen tilanteeseen nähden edes uskoa, että minulla olisi alla toimiva hevonen, minkä kanssa kaikki tuntuu helpolta. Hyvältä Tuikku on vaikuttanut ja meidän estetunti sujui hyvin, Tuikulla oli yritystä. Meitä tosin yhdistää Tuikun kanssa into ja hosuminen. Vauhtia eteen ja ylitys kun pitäisi muistaa tiet ja ei tehdä liian vaikeaksi hevoselle esteen ylitystä vaan pyrittävä pitämään tiet sopivina hevoselle.

Lihaksistoltaan Tuikku vaikuttaa myös hyvältä. Ja Tuikun kanssa on vain mennyt niin mukavasti. Lauantaina lähdimme Tuikun kanssa kärryajelulle ja otimme tammavarsan mukaan käsihevoseksi. Minä ja kaksi hevosta. Hyvin meni, tammavarsa tuli mukana ja laitettiin riimunaru koppisten sivuputken kautta ja pidin loppupään koppisten pohjalla pitäen riimunarun päätä jalkojen alla. Suurimmaksi osaksi menimme käyntiä, mutta otimme myös ravipätkiä. Autokin tuli vastaan ja senkin ohitus sujui hyvin. Ravipätkillä oli tammavarsalla intoa, sehän olisi niin mielellään mennyt lujempaakin, mutta Tuikku pysyi siinä vauhdissa, mitä pyysin. Veimme tammavarsan pihattoon ja lähdimme Tuikun kanssa kaksin ajelulle. Ja tällä kertaa jo heti raviin, Tuikku oli reipas, ravattiin lähes koko pätkä ohi siltarummun ja siitä eteenpäin. Kotiinpäin palatessa Tuikusta löytyi virtaa ja nyt vauhdit alkoivat olemaan jo sitä luokkaa, että tuntumalla oli pidettävä, jos annoin vähän löyhää, otti Tuikku kiihdytystä kunnolla ja minun oli pidäteltävä, sillä nyt ei ollut kyse mistään vauhtipätkästä vaan tällä kertaa jo Tuikku halusi mittailla miten lujaa voi rantaboulevardia pitkin päästä ihan tosissaan. Nyt jouduin pidättämään jo kunnolla ja Tuikku hidasti, mutta toistamiseen sillä olisi ollut menohalua. Olin toki tyytyväinen, että hevosesta löytyy virtaa, mutta ihan niin lujaa en kärryillä autoteillä anna mennä, vaikka hevonen siihen itse kovin pyrkisi.

Sunnuntaina oli tallin irtohypytyspäivä ja siihen osallistuikin aika moni hevosista. Tuikkukin, jonka otsatukan ja harjan letitin kyseistä tapahtumaa varten. Karvanlähtöä on edelleenkin runsaasti, sitä onkin riittänyt. Meillä on ollut Tuikun kanssa omat tapamme. Kun haen Tuikun pihattotarhasta, annan sen tulla portista ulos ja siitä se tallustelee suoraan kuivaheinäkasalle syömään. Tässä vaiheessa laitan sille riimun päähän ja saa syödä jonkin aikaa heinää ennen kuin lähdemme satuloimaan. Ja hoikistunut Tuikku on mukavasti, sen lihavuuskunto alkaa olemaan sopivissa mitoissa ja kovin paljon ei enää ole pudotettavaa. Kylkiluut alkavat tuntumaan  eikä muutoinkaan vaikuta enää ylipainoiselta, pyöreyttä vielä löytyy. Tiukassa on painonpudotus hevosella. Mutta nyt Tuikku alkaa olemaan siinä painoluokassa, missä se on normaalistikin ollut. Ja tämä näkyy myös vireydessä positiivisesti. Kaiken kaikkiaan Tuikku voi hyvin edelleenkin.

Maanantain Tuikku sai pitää vapaansa ja tänään lähdimme maastoon. Tällä kertaa laitoin Tuikulle rungottoman satulan, sillä keskiviikkona on taas vuokraajan vuoro. Ja tarkoituksella teimme kevyen maaston, sillä pari päivää on Tuikulla edessä raskaampaa työntekoa. Torstaina olisi taas sovittu estetunti, missä Jari on mukana kuvaamassa. Meitä on jälleen kolme ratsukkoa mukana, joten hevosillakin on mukavaa. Etenkin Tuikku tuntuu innostuvan orin seurasta ja tahtoisi mielellään pistää juoksuksi. Sen mielestä kun kentällä on tarkoitus asiat ratkaista juoksemalla mahdollisimman reippaasti. Tuikku ottaa työnteon niin tosissaan ja esteisiin se suhtautuu hyvinkin vakavalla työmoraalilla, yli mennään. 




maanantai 9. huhtikuuta 2018

Suoristusta, maastoilua ja kärryilyä

Kyllä me olemme Tuikun kanssa tehneet nämä kaikki kolmena päivänä. Tai siis Tuikku. Tuikkua on "suoristettu" tiistaina, maastoiltu keskiviikkona ja torstaina käytiin kärryajelulla. Perjantai oli Tuikulla vapaa. Ja urakoinut Tuikku on ahkerasti. Heinääkin on saanut, vaikka lakanoitaan on välillä päätynyt syömään. Eilen tulin tallille iltapäivästä noin klo 16 aikoihin ja juuri saivat heinänsä. Annoin sillä aikaa Milenkalle nappulansa, siivoilin tarvikkeita ja kun oli kulunut vajaa tunti menin hakemaan Tuikun. Heiniä oli vielä siellä täällä jäljellä ja seisoin portilla, ahmattini tuli heinäkasan viereltä omaehtoisesti portille ja halusi lähteä töihin. En hävinnyt heinäkasalle :).


Tuikulla on helppoa, ruoka tuodaan eteen ja jos heinä loppuu voi jatkaa "lakanoiden" syömistä.
Tiistaina olikin pitkästä aikaa Tuikun tuttu vuokraaja ja nyt on taas tauon jälkeen tarkoitus, että hän alkaa ratsastamaan Tuikulla säännöllisesti. Ja menivätkin mukavasti. Olipa kiva seurata, tosin en kovin kauan kentän laidalla ollut kun piti säätää rungotonta satulaa, mihin laitoin etukaareen täytettä. Siinä menikin aikansa kun sai kaaren paikalleen ja vetoketjun kiinni. Keskiviikkona kävimme Tuikun kanssa maastoilemassa ja Tuikku oli reipas. Omaehtoisia pätkiä halusi  mennä reippaammin ja annoin mennä. Halusi laukata niin mielellään ja annoin ohjaa, huomasin pukintapaisen, mutta pehmoisen. Pää oli alhaalla, joten jos olisi halunnut kunnolla pukittaa, olisi siihen ollut mahdollisuus, mutta selkeästi pukki oli tarkoitettu leikkisäksi ja hieman kujeilevaksi. Minä todella pidän maastoilusta, tämän takia päädyin siihen, että jonkun muun on hyvä mennä Tuikulla sileällä, siihen minulla ei kovin mielenkiintoa riitä ja toisaalta on hevosen kannalta parempi kun sen tekee osaava ratsastaja. Mutta ns. tehtäväradan suorittaminen on mukavaa ja se voikin olla varsin hyvä tapa tehdä kentällä yhdessä asioita, mielenkiinto ja keskittyminen riittää kun työskentelyä: pysähdystä, väistöä, peruutuksia, taivutusta jne. tehdäänkin radan yhteydessä. Minusta Tuikku soveltuu hyvin tämän kaltaiseen tehtäväradan suorittamiseen. Siinä se vaikuttaisi olevan sangen hyvä.

Kaverukset
Kärryajelua torstaina, tarkoitus oli laittaa mäkivyöt koppisten kanssa, mutta aisalenkit olivat liian alhaalla ja niiden säätäminen ei onnistunut minulta. Paksu nahka ja ajan patinoima, vaatii enenmmän voimaa kuin minulla on. Joten laitoin normivaljastuksen ja päästiin liikkeelle. Tällä kertaa tarkoitus olikin mennä hieman kevyemmin. Toki hölkättiin, otettiin hieman ripeämpää vauhtia ja käyntiosuuksiakin matkan varrelle. Säiden puolesta tiet alkavat pehmenemään ja jäiset osuudet iltapäivästä ovat jo sohjon puolella. Jonkin verran liukkaita kohtia vielä löytyy, mutta hyvin pystyy ravaamaan kun alla on hokit. Tuikulla on takana kuusi hokkia ja edessä neljä.


Perjantain sai Tuikku vapaaksi ja lauantaina kävimme maastoilemassa. Tiet ovat kuraiset, pehmeät ja miten vaikea kelirikko tuleekaan. Metsätiet ja niittytiet vielä jäässä ja lumiset. Tuikun kanssa vielä pystyimme hyvin laukkaamaankin ja Tuikkuhan on ollut aktiivisen iloinen ja tyytyväinen. Se on pistellyt polkaksi kotiinpäin, juossut ihan ilosta ja tietysti kotiin paluun riemusta. Ja tänään oli hienoa laukkaa, hyvin kantoi itsensä, juuri sellaista, missä huomaa, että nyt selkä on käytössä. Kävimme vielä lopuksi ihan vähän kentällä ja pellolla lumella laukkailemassa.


Laitan oheen videon sunnuntaiselta tehtäväradalta. Ensin olisi kannattanut lukea käsikirja (ohjeet), miten portin aukaisu pitäisi tehdä, mutta toimin ensin ja vasta illalla katsoin videon, miten se kuuluisi suorittaa. Tuikku on sangen hyvähermoinen ja lupsakka hevonen, minkä kanssa voi kokeilla ja se tekee mukana. Tässäkin tapauksessa portin narut kaulan yli, edestakaisin venkslaaminen, minun virheet ja siitäkin huolimatta pysyy mukana. Tällä kertaa ei sitten tehty videosta samankaltaista kun rekiajelussa. Ja nyt editoin itse. On mielenkiintoista, miten toimiva hevonen Tuikusta on tullut, ottaen huomioon, etten itse ratsastuksellisesti taitava ole. Apua olen pyytänyt kun siihen on ollut tarve, toki tunneille olisi tarve edelleenkin, mutta maastoilua ja ajoa enemmän suorittavana ei nykyisin motivaatio riitä tunteihin. Ehkä jossain vaiheessa.

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Pääsiäisen viettoa

Toisena pääsiäispäivänä on hyvä pysähtyä ja kirjoittaa tekemisiämme. Tuikku sai pitää ruhtinaalliset neljä päivää vapaata, tarkoitus oli mennä jo keskiviikkona, mutta olin kipeä, joten liikutukset jäivätkin pitkäperjantaille saakka. Hyvää lomailu teki, Tuikku on tehnyt töitä, joten ansainnut se oli leponsa. Ja lauman kanssa on jo päästy sisäpiiriin, on rapsuteltu ja syöty "lakanoita" katossuojasta. Kyllä hätä keinot keksii, jos omistaja päättää, että dieetti on paikallaan, kekseliäs (no tämä ei vaadi hevoselta suuriakaan ponnisteluja) Tuikku päätyy syömään "lakanoitaan".

Pitkäperjantaina kävimme maastoilemassa aivan upeassa säässä. Olin tehnyt edellisenä päivänä töitä klo 5 - 24, jatkoin pitkäperjantaina töitä klo 3.30 lähtien ja pääsin vapaalle klo 12 jälkeen. Vapaa tuntui ruhtinaalliselta ja mikä parasta, lähdimme Tuikun kanssa maastoon. Aurinko paistoi ja sää oli mitä upein. Voiko sitä enempää toivoakaan. Teimme Iivarintien lenkin, kovin raskaasti emme menneet, mutta reippaitakin pätkiä otettiin. Tiet alkavat olemaan jäiset, Huhtasaarentie jo suurimmaksi osaksi sulaa ja hokit polkevat tien pohjaan reikiä. Maasto sujui hyvin ja Tuikku on ollut tyytyväinen. Sen näkee, vatsa hyvässä kunnossa, lanta kuivaa palleroa ja kaikin puolin huoletonta hevosen elämää, mikä ei aina niin itsestäänselvyys ole. Neljän päivän vapaan jälkeen hakiessani Tuikkua tarhasta, näin miten se tullessaan vastaan pysähtyy oksakasan eteen, venyttää oikeaa takajalkaansa ja polkee sitä maahan. Säännöllinen liikunta on paras lääke ja vapaiden jälkeen oikeassa takajalassa huomaa jäykkyyttä.

Lauantaina taas menimme kentälle. Tällä kertaa laitoin pari puomia rinnatusten melko kapeana välinä, toiseen päätyyn rakensin taas neliön sekä vastakkaisen päädyn läheisyyteen laitoin kolmion pisteisiin muovitynnyrit. Hain pari sankoa ja asettelin nämä tynnyrien päälle. Aloitimme käynnistä ja kierroksen jälkeen suuntasimme tynnyreille. Tarkoitus oli ottaa sanko, mutta arvata saattaa, miten ensimmäiset kerrat käy hevosen kanssa. Tuikkuhan tutki, oliko sankoissa syötävää ja pudotti maahan. Tulin alas, nousin selkään ja taas pudotus kun tutki sankoa, alas, ämpäri tynnyrin päälle ja selkään. Kunnes sitten aloin jo ennakoimaan, kielsin tutkimasta sankoa ja onnistuimme tehtävässä. Lähestyimme tynnyriä, hidastus, pysähdys ja sangon nosto, siirtyminen seuraavalle tynnyrille, siihen sanko ja seuraavalta tynnyriltä sangon haku, siirto seuraavalla tynnyrille. Tätä harjoiteltiin muiden tehtävien lomassa suuntaa vaihtaen. Tein tätä harjoitusta myös yhden käden ohjasotteella. Siihenhän Working Equitationissa on tarkoitus pyrkiä ja onnistuikin sangen hyvin. Tosin itse luulen, että Tuikku tietää, miten toimia, joten se osaa toimia ilman apua tietäen, että tynnyrin kohdalla pitää pysähtyä, ratsastaja nostaa sangon ja siirrytään seuraavalle tynnyrille.

Peruutus kapeaan väliin vei alussa aikaa, mutta vähitellen onnistuimme, kiitokset ja kehut. Tästä siirryimme aina raviin ja menimme kierroksen ravia, tehden ympyröitä ja suunnanvaihtoja. Sitten kokeilimme neliötä, otin vaikeamman vasemman ja yllättävän hyvin tämäkin onnistui. Toki ei ihan priimasuoritus, mutta enemmän tulkitsen, että onnistumisessa on kyse Tuikun kyvystä muistaa, miten tehtävä suoritettiin ja yrittää toimia sen mukaan kuin minun antamista avuista. Tällä kertaa minusta kun tuntui siltä, että antamani avut olivat välillä ristiriidassa tehtävän suorituksen kanssa ja oli muistuteltava mieleen, miten väistössä annettiin väistävä apu pohkeella - yep ihan totta tätäkin on välillä palauteltava mieleen. Tämän harjoituksen jälkeen raviin ja otettiin molempiin suuntiin laukkaharjoitusta. Lopuksi lähdimme maastoradalle, missä pellon osuudella harjoittelimme laukkaa molempiin suuntiin. Hyvinhän se meni. Vasenkin tuntuu jo paremmalta, mutta kyllähän se vaatisi säännöllistä rutiinia toimiakseen ja lihakset vahvistuisivat kannattelemaan.

Sunnuntaina oli vuorossa kärryajelua. Jari tuli mukaan. Olemme huvittuneita, miten hauskaa näitä yhteisiä videoita on tehdä. Jonkun verran seuraan Jarin kanssa tubettajia ja osa on varsin hyviä. Ei tule kiusallista tunnetta, että tekijä hakisi huomiota vaan osaa hyvin luonnollisesti puhua selfietikun päässä olevalle videolle. Nykyisin tubetukset ja oman elämän kuvaaminen on hyvin yleistä ja toisaalta sitä ajattelee, miten ihminen kykenee tuomaan esille omaa yksityisyyttään ja ketä se kiinnostaa. Mutta on niin taitavia ja hyviä kuvaajia, teknisesti hyvin leikattuja ja tehtyjä videoita ja henkilönä rento ja luonteva, on heidän kuvaamiaan videoita miellyttävä katsoa. Toki itsekin pidän blogia, instagramia, youtubetiliä, ketä kiinnostaa tämän kaltaiset keski-ikäisen pariskunnan tubetukset. Toisaalta näiden tekeminen ja kyky nauraa itselleen siitäkin huolimatta, että ei se tekeminen aina niin kovin hyvältä näytä ja minulle kuvissa esiintyminen vaatiikin jo enemmän. Kun sitä itsekin katsoo omaa esiintymistään, on vaikea olla nauramatta omalle tavalleen esiintyä ja niille ilmeille! Siltikin sitä avaa yksityisyyttään ja toki halua jakaa sitä omaa tekemistä on myös moottorina sekä miten kivaa voi olla oman hevosen kanssa. Sitä hyvää oloa ja tunnetta, tekemisen iloa, kun asiat ovat hyvin. Kaikki kun voi muuttua yhdessä hetkessä, siltikin  taito hyväksyä, ettei elämässä kaikki luonnistu. Etenkin hevosen kanssa, pieni hetki ja onni ja riemu voi vaihtua huoleksi ja murehtimiseksi.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Kiropraktikon käsittelyssä


Kevätauringossa, aamulla Tuikku tulee vastaan kun ajan parkkipaikalle. Hevosilla on puuhasteltavaa tarhassa, haapapuiden rankoja, mitä tykkäävät ajankulukseen syödä. Olemme Tuikun kanssa maastoilleet ja menimme eilen myös kärryillä. Teimme pitkän lenkin ja pieni hikikin tuli, pientä hölkkää niin paljon kuin mahdollista. Tien pinnat osin jäiset, mutta kevätauringossa hokkien alla pehmeät ja joustavat, joten hyvä oli mennä. Viimeisiä hetkiä, jolloin voi vielä ravata ennen kuin tulee kelirikkoaika, pohjat kuralla ja tällöin onkin katsottava, missä voi ravailla, jottei tiet ihan täysin mene hevosten kenkien alla huonoksi. Iivarintien lenkki oli mukava ja aurinko paistoi, lämmintä, mukavaa istua koppisten kyydissä. 

Maastoilleet olemme myös, laukanneet ja ravailleet. Liikkuneet monipuolisesti ja rekiajeluun jos vielä pääsiäisenä ehtisi ennen kuin lumet sulavat pois. Tuikulla oli tänään kiropraktikko ja oli paremmassa kunnossa kuin koskaan. Tasapainoinen, takaosassa joustoa, lihakset hyvät ja näin olin itsekin huomioinut. Tosin myös edelleenkin vasen laukka on se heikompi, tarvitsee vahvistusta takaosaan, jotta laukka olisi vasempaan myös hyvä. Mutta rekiajelu on tuottanut tulosta ja mäkivyöt ovat Tuikulle hyvät, joten niitä aion käyttää myös koppisten kanssa ja jättää perinteisen valjastuksen, missä on häntäremmi, kokonaan pois. Tuikku voi hyvin ja etenkin se, että takaosa oli ennen hoitoa jo hyvä, selässä jousto. Siitäkin huolimatta, että on talvi ja hokkiaika. Rekiajelu on sopinut ja sen myötä takaosaa saatu vahvistettua. 


Tuikulla on lupa mennä heinäkasalle ennen työntekoa. Sinne se suuntaa jo tottumuksesta ja saa vatsantäytettä. Hoikistunut on mukavasti, tämä näkyy myös vatsalinjassa ja siinä, että vatsalihakset alkavat erottumaan. Vielä on karistettavaa, mutta pidän jo huomattavasti enemmän linjakkaammasta mallista. 



Lauantaimaastossa olimme ratsain liikkeellä. Kuulimme jo kaukaa, että moottorisaha pörisi ja sitä kohti suuntasimme. Saimme ottaa kuvankin metsuri töissä ja Tuikku oli kiinnostunut siitä, kuka moottorisahan varressa on. Pörinä on melkoinen, mutta kuljimme ohi pitkin ohjin ja jatkoimme matkaa. Maastoilu sujui hyvin ja laukkaosuuksiakin pääsimme ottamaan. Tiet ovat paikoitellen liukkaat ja lauantaina ei pinta ollut sulanut lainkaan, joten tieliukkailla menimme suurimmaksi osaksi käyntiä. Metsäteillä pääsimme taas menemään reipastakin vauhtia ja lopuksi kävimme maastoradalla laukkaamassa molempiin suuntiin.

torstai 22. maaliskuuta 2018

Working Equitation

Tuikun kanssa meillä pääasiallinen liikunta on maastoilua, olipa se sitten kärryillä tai ratsain, nyt talvella rekiajelukin on onnistunut. Kouluratsastus sanan varsinaisessa merkityksessä on jäänyt  meidän osalta, kentälläkin käymme ratsain, mutta tuolloin pääasiassa työstetään ravia suoralla uralla ja voimme tehdä isoa ympyrätyöskentelyä. Laukan olen jättänyt suoremmille linjoille. Oma mielenkiinto ei nykyisin riitä sileän työskentelyyn, mutta jotain mielekästä olisi kiva Tuikun kanssa tehdä, vähän siten, että lomassa tulee myös hyödyllistä taipumista. Tuikulle on tulossa pari kertaa kuussa tuttu vuokraaja ja hän saa sitten työstää suoruutta yms., mistä on Tuikulle hyötyä ja mihin oma motivaatio ei nykyisin riitä.

Tallinpitäjä sai houkuteltua meidät Working Equitationin maailmaan ja tulossa olisi vielä opettajakin pitämään meille tuntia kentällä. Tämä vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta ja toimivalta, tässä on tarkoitus suorittaa tehtäviä ja päästä ns. yhden käden ratsastukseen, pääpaino istunta-avuilla, joihin Tuikku reakoi hyvin. Laji on minulle varsin vieras ja muutaman videonkin olen katsonut. Sekä alkeiskisat, mitkä vaikuttivat siltä, että niistä tehtävistä voisimme Tuikun kanssa suoriutua. Joten tänään kun oli kolmas työpäivä Tuikulla peräkkäin, laitoin kentälle pienen tehtäväradan. Kenttä on aika iso ja kentällä on muovitynnyreitä, joista otin kaksi käyttööni. Asetin yhden tynnyrin vasempaan päätyyn noin 10 metrin etäisyydelle päädystä samoin sivusta. Toisen tynnyrin vein toiseen päätyyn noin samoihin etäisyyksiin päädystä ja sivusta. Tein myös neliön puomeista ja tässä vaiheessa minulla ei ollut vielä käsikirjoitusta, mitä tekisimme tällä neliöllä. Tässä näkee, miten heikko minulla on etukäteissuunnittelu. Asetin myös kaksi puomia rinnatusten ja tämän tarkoitus oli yksinkertaisesti se, että peruuttaisimme Tuikun kanssa puomien väliin.

Aloitimme harjoitukset käynnistä löyhin ohjin ja näytin Tuikulle kaikki laittamani tehtävät. Minulla oli varattuna kuivaa leipää taskussa palkintona hyvin tehdystä suorituksesta. Aloitimme peruutuksesta. Tulimme vasemman puoleiselle uralla, käänsin Tuikun kohti aitaa ja pyysin peruuttamaan. Ensimmäiset yritykset menivät siihen asti hyvin kun olimme puomien kohdalla, yritys saada suoraan puomien väliin, meni siihen, että Tuikun takapää oli vasemmalta yli. Tätä yritettiin uudelleen ja kun saimme onnistumaan ja Tuikun tekemään vaaditun tehtävän, sai se palkinnoksi paljon rapsutuksia ja kiitokset. Toistimme tätä peruutusta jokaisen kierroksen jälkeen ja Tuikkuhan toimi hienosti. Se oli vallan otettu suurista kehuista, sillä minusta vaikutti siltä, että tällaisen tehtävän suorittaminen on sille helppoa kunhan vain kuski pysyy ohjissa oikein ja istunta vakaa enkä jää vetämään vaan maltan istuntapainolla saada pysymään paikallaan sitten pyyntö ja suoritus.

Toinen tehtävä olikin tynnyrit. Olin laittanut toisen tynnyrin päälle pitkän juoksutusraipan, mistä häntä on poissa. Tämä oli tarkoitus ottaa mukaan ja siirtää seuraavalle tynnyrille. Ja tämähän sujui yllättävän helposti. Käynnissä suunnistimme tynnyrille, pyysin Tuikkua hidastamaan ja hyvin pysähtyi tynnyrin vierelle, otin pitkän juoksutusraipan käteeni ja se raapi hieman kentän pintaa kun siirryimme käynnissä seuraavalle tynnyrille. Ääni hieman oudoksutti Tuikkua, mutta toimi maltillisen rauhallisesti. Kun pääsimme tynnyrille, pyysin hidastamaan ja pysähtymään viereen ensin siis kiertäen vasemmalta puolelta tynnyriä tullen oikealle puolelle, pysähdys ja pitkän juoksutusraipan asetus paikalleen. Ja paljon kehuja, kiitoksia ja leivänpala. Kyllä Tuikulla olikin hyvä päivä, mutta näistä se suoriutui hyvin.

Kolmanneksi menimme neliölle ja suuntasimme oikeassa kierroksessa neliön päädyn puoleiselle sivulle ihan puomin viereen. Pysähdys, siitä sivuttain siirtyminen neliön sisään. Ja tässä harjoittelimme kulmakäännöstä, pieni pyyntö eteen, ulko-ohjan pidätys, ulkopohkeen painallus, johtava sisäohja, sisäpohje hieman ottaa etuosasta vastaan ja käännös toisen puomin viereen. Tämä oli mielestäni jo niin hieno suoritus, että sai jälleen kerran Tuikku kiitokset ja leipäpalat. Näin teimme koko neliön ympäri ja liikkeelle. Menihän hienosti.

Sitten oli vuorossa ravia, aloimme ravaamaan uraa pitkin tai uran vieressä, sillä osittain ura oli jäinen. Ravi tuntui olevan hissuttelua, joten otin mukaani kouluraipan ja pyysin tahtia paremmaksi. Kun raippa oli mukana, tuli hieman hätäisyyttä Tuikkuun ja tämä näkyi neliötyöskentelyssä. Tulimme neliölle vasemmassa kierroksessa ja tällä kertaa kun piti hidastaa puomin viereen, Tuikku liikkui eteen, siitä sitten hätäisesti taakse ja pyysin eteen, puomin vieressä sivuun puomin ylitys ei onnistunut. Toisaalta kyse on myös omasta virheistäni, vasen kierros on apujen kannalta minulle vaikeampi, ulko-ohja jää tässä kierroksessa helposti kovaksi, jään vetämään, pohjeapuja en saa selvästi annettua, joten meillä meni ensimmäinen yritys siihen, että Tuikku yritti ennakoida eteen vai oliko taakse, mitähän tässä pitikään tehdä. Pysäytin Tuikun, annoin miettimisaikaa ja jotta levoton liike jäisi pois. Vasen kierros ei tullut kulmakäännöksenä kovin hyvin, vaan kulmat oiottiin, mutta kiitin suorituksesta. Otimme uuden kierroksen, ensin ravia uralla, puomin viereen pysähdys ja suoritettiin uudestaan ja tällä kertaa paremmin.

Tynnyritehtävän otimme jo ravissa eli kierros ympäri ravia, tulimme tynnyrin viereen, pysähdys, juoksutusraipan poiminta, ravilla toiselle tynnyrille, raipan asetus paikalleen. Samoin ravityöskentelyä peruutusten kanssa. Tämän lomassa teimme ravissa myös vähän pääty-ympyrällä työskentelyä ja lopuksi kävimme peltoradalla laukkaamassa molempiin suuntiin.

Ensimmäiseksi kerraksi tätä helppoa tehtävää oli mukava suorittaa. Tässä tulee samalla tehtyä ikään kuin kivojen tehtävien suorittamisen lomassa pysähdyksiä, väistöä, kulmatyöskentelyä, peruutusta. Tuikkukin tuntui pitävän tämän kaltaisesta työskentelystä, missä työ on ikään kuin leikkiä.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

Tuikun oma reki

Sunnuntaina pääsimme Tuikun kanssa ajelemaan reellä. Nyt olikin ensimmäistä kertaa oma reki, missä myös omat aisat. Tampit saimme paikalleen ja miesvoimaa niiden asentamiseen tarvittiin. Tamppivaljastus on sangen nopeaa kun mäkivöitä ei tarvitse jo tehtyjen säätöjen jälkeen muuttaa. Eka ajokerta sujui rennon letkeästi, menimme käyntiä ja jalaksetkin tuli puhdistettua ruosteesta. Reki kaipaa huoltoa, minkä se saa kesän kuivilla säillä. Ja Tuikku oli kovin ilahtunut kun Jari tuli mukaan myös. Se käveli tarhasta suoraan Jarin luokse hiljaa höristen. Oli mahtava sunnuntaipäivä ja kovin kiitollinen olen kaikesta nykyisestä. Tuikku on hyvän tuulinen ja toimiva. Tämän päivän saa viettää vapaata ja ottaa aurinkoa kavereiden kanssa.